Pe 14.11. 2008

....JJJES! Mulla on taas galleria! \o/

Toistaiseksi kaikki kuvat siellä ovat vanhoja, paitsi valokuvat. Kaikille kuville on kuitenkin tehty jotain, vähintäänkin koodaukselle, mutta kaksi niistä on myös skannattu ja muokattu uudelleen ja ne näyttävät varsin eriltä nyt (toinen uusista kuvista ja ensimmäinen vanhoista).

Lintujen kanssa kestää vielä vähän, siis niiden kolmen sivun kanssa jotka aion päivittää kerralla. Niistä on nyt valmiina yksi. Palataan asiaan.

Ti 4.11. 2008

Hips! Mää elän!
Anteeksi nyt jos tunnette itsenne petetyksi, kun sanonkin heti seuraavaksi, etten ole oikeastaan päivittänyt mitään. Tulin vain tekemään pienen ilmoituksen, jonka näkevät tällä tavalla nekin ihmiset jotka ovat kiinnostuneita Linnuista mutta eivät seuraa blogiani.
Lintujen kanssa on nyt tosiaan kestänyt ja kestää vielä jonkin aikaa. Syitä on kaksi. Ensinnäkin olen ollut pirun kiireinen mm. Marjan sarjakuvan neloskappaleen kanssa, joka siis on nyt julkaistu uudelleen minun muokkaamanani ja uudelleentekstaamanani. Toinen syy on se, että Lintujen ykköskappaleesta on julkaisematta vielä kolme sivua, ja haluan julkaista ne kaikki kerralla. Päivitys tulee siis vähän myöhässä, mutta on sitten isompi.
Älkää siis pelätkö, en ole unohtanut enkä kyllästynyt sarjakuvaani (enkä jäänyt auton alle).

Ilmoitetaanpa tässä sitten sellaistakin, että olen korjannut kaksi koodauskämmiä, jotka ilmenivät viimeisen ulkoasunvaihdoksen jälkeen. Ensinnäkin vieraskirjan vastausväriä on nyt tummennettu, se oli tosiaan ihan liian vaalea, en ollut alunperin tarkoittanut sitä sellaiseksi vaan olin vain poiminut ulkoasusta vahingossa väärän värin koodin.
Toiseksi, Linnut aukeavat nyt taas uuteen ikkunaan niinkuin niiden alunperin pitikin tehdä. Marja onnistui jotenkin pudottamaan tämän ominaisuuden vahingossa pois kun se koodasi minulle tätä ulkoasua.
Olen tehnyt nämä molemmat korjaukset jo periaatteessa aikaa sitten, mutta en jaksanut silloin ilmoittaa niistä erikseen.

Ma 13.10. 2008

Kas vain.
Tehtyäni jo pitkään täysin itse omat hommani ja osan Marjankin hommista, tilanne kääntyikin kerrankin niin päin, että minä olen nyt se autettu. Minun koneellani kun on nyt taas joku omituinen ongelma eikä se lataa Photobuckettia alkuunkaan. Marja sitten tarjoutui heittämään uusimman Lintujen sivun minun albumiini omalta koneeltaan jos annan tunnuksen ja salasanan, ja tokihan minä nyt Marjan käsiin ne luotan. Kiittäkää Marjaa, ilman häntä tämä päivitys olisi venynyt ties minne asti.
(Tuli muuten mieleen, kun manitsin täällä jo aiemmin miten huvittavaa on tämä miten sarjakuvat synkkaa joskus sattumalta tapahtumiltaan oman elämän kanssa - tätä sivua muokatessani hoin koko ajan Photarille, että älä kaadu, älä kaadu... :D)

Tämä uusin sivu on nyt aika erilainen kuin edeltäjänsä, eikö totta. Olen siihen aika tyytyväinen, kuten tuolla blogin puolella sanoinkin, se näyttää minusta vähän siltä miltä Apocalyptican musiikki parhaimmillaan kuulostaa.

Blogin puolella on muuten lisää juttua tästä sivusta, sekä yksi siihen liittyvä luonnos.

Niin ja pahoittelen, en ole vielä edes aloittanut seuraavaa sivua, joten en uskalla vielä laittaa uutta sarjakuvanlisäyspäivää. Laitan sen heti kun tiedän.

Ke 1.10. 2008

No niin, nyt se sivu. Puhekuplimisen kanssa oli ongelmia, mutta eiköhän tuo vältä. Viimeisen ruudun kuva tosin oli paha virhe. Ei sen takia, että se olisi minusta ruman näköinen, vaan siksi, että minulla ei ole jatkossa mitään aikomusta hinkata noin paljon ja noin pitkään jotain kivenmurikoita. No, nämä on niitä virheitä, jotka täytyy itse kunkin tehdä aina jossain vaiheessa rajansa löytääkseen. (Höh, kuulostipa joltain alkoholiin liittyvältä. Oon erilainen nuori.)

Jaja... kohtaus taitaa päättyä tähän. Tai no riippuu siitä mihin pitää vetää raja. Kuitenkin tämän jälkeen hypätään vähän ajassa.

Ai niin, olen uudistanut blogia ja pistin sinne juttuja. Käykää katsomassa. (Sinne pääsee muuta-osion kautta.)

Su 28.9. 2008

Minulla on nyt jotain paskaa keuhkoissa. Ja ilmeisesti myös päässä, koska minulla on akuutteja pystyssä- ja hereilläpysymisongelmia ja ajatus pätkii niin paljon että siinä on enemmän aukkoja kuin... ajatusta. Vittu joo, katsokaa nyt.

Nämä eivät nyt ehkä ole parhaat mahdollisest lähtökohdat sarjakuvanteolle, itseasiassa ne ovat todella huonot, joten päivitystä on pakko lykätä vaikka... keskiviikkoon. Enköhän voi silloin jo paremmin. Minun piti itseasiassa muokata tänään sivu Lintuja ja kaksi sivua Kirjoituksia, mutta sain aikaan vain yhden sivun Kirjoituksia ja senkin vain siksi ettei siinä ole puhekuplia. No saattepahan nyt ainakin sen, Marja heittää sen nettiin varmaan heti kun tulee kotiin.

Menen nukkumaan ja lupaan pistää kellon herättämään keskiviikoksi. Muunie kiittää ja pahoittelee.

Ma 22.9. 2008

Päivitin UKK:n ja sen sieltä löytyvän välineluettelon ajan tasalle. UKK:ssa on nyt linkit niiden sukulaisteni luokse, jotka siellä mainitsen.

Oli tarkoitus myös vaihtaa se vieraskirjan liian vaalea vastausväri (joka siis oli alunperinkin vahinko jota en jaksanut korjata saman tien), mutta minun koneellani on nyt joku ongelma. Se kieltäytyy lataamasta kohtuuajassa tai ollenkaan joitain valikoituja sivuja tai kuvatiedostoja, ja Freebok kuuluu näihin sivuihin. Myöhemmin.

Seuraavaksi pitäisi tuunata blogi ja herättää se uudelleen henkiin. Ja viilailla vähän tätä leiskaa. Ja lisätä linkkejä. Jajaja. Niin ja onhan tässä sarjakuvanpäivityskin pian.

Su 7.9. 2008

Ja taas mentiin! (Huvittavaa, miten sarjakuvat joskus synkkaa tapahtumiltaan oman elämän kanssa, viitaten nyt näihin teknisiin ongelmiin ja siitä seuranneeseen päivitystaukoon. :D) Sankarittareni logiikka on ihailtavaa. Eihän sellainen nyt voi kuolla mikä ei ole sitä ennenkään tehnyt.

Ja piti sanoa taas jotain vähän kaikesta, mutta en nyt jaksa muistaa mitä se oikeastaan oli, eikä se mitään elintärkeää informaatiota ollut kuitenkaan, joten antaapa olla. Paitsi että viilasin Lintujen johdantoa vähän ajankohtaisemmaksi (tarina ei etene enää improvisoinnilla). Ja kävin heittämässä kolme linkkiä osioon "muut linkit", joten jos teillä on juuri nyt tylsää, suosittelen ehdottomasti käymään edes yhdessä niistä.

Ja olen juuri nyt hyvin uninen, joten vastaan vieraskirjaan vasta huomenna (anteeksi kun on kestänyt se). Sarjakuvaakin jatkan vasta kolmen viikon päästä (ellen sitä ennen muuta mainitse, katsotaan miten ehdin), koska minulla on menoja. Niinkun vaikka ne festarit.

Pe 29.8. 2008

Haa! Ratkoin tekniset ongelmani. En päivittänyt sarjakuvaa vielä, enkä päivitä nyt mitään muutakaan, mutta tulin ilmoittamaan milloin jatkuu taas. Ensi sunnuntaina.

Onko täällä enää ketään? Kaikenlaisilla määrittelemättömän mittaisilla tauoilla on vähän tapana karkottaa kaikki kävijät ja saada ne lopulta unohtamaan. Sinänsä en kyllä ihmettele, tauko on ollut jo liian monelle sivustolle lopun alku, tai suorastaan kuolinisku. Vaan tämä ei kuole. Ei ainakaan ilmoituksitta.

Jaja, se ois taas ne sarjisfestarit parin viikon päästä. Minä olen siellä se ruskeankirjavassa ponchossa liehuva, kultakiharatukkainen pieni naisihminen. Tulkaa vaan selittämään vaikka saatankin näyttää siltä että minua vituttaa, sillä että näytän vittuuntuneelta ei ole mitään tekemistä teidän ihmisten kanssa.
Marjan tunnistatte siitä että se on minun seurassani. Käykää toki nykimässä sitäkin hihasta, se on tosi kiltti.

Ke 6.8. 2008

...Joo.

Jos joku on ihmetellyt, miksi sitä galleriaa ja sarjakuvaa ei ole vieläkään kuulunut niin syy on nyt tässä. Olen tehnyt tätä. Joitain osioita on viilattu, henkilöosio on heivattu kokonaan pois ja muuta-osiosta löytyy lopultakin jotain. Kunhan varmistun siitä että tämä toimii ja homma on valmis, ryhdyn kaiketi pakertamaan sitä galleriaa. Sen lisäksi että teen ehkä jopa töitäni, minulla kun on nimittäin nyt pitkästä aikaa kuvitustyö.

Sarjakuvan kanssa on nyt perin vittumaisia teknisiä ongelmia. Sitä kyllä syntyy entiseen tahtiin, mutta en saa päivitettyä ennen kuin nämä ongelmat on ratkaistu. Pelkäsin aluksi, etten saa editoitua Kirjoituksiakaan, mutta sitä saan ilmeisesti juuri ja juuri värkättyä ajallaan. Lintuja kuitenkaan en. Toivottavasti tämä ratkeaa pian. Taidan nyt tässä joutessani keskittyä Kirjoituksiin, galleriaani ja linkkiosiooni, joka ei ole enää ajan tasalla. Haluaisin lisäksi kovasti jostain syystä kirjoittaa blogiini kissoista, ehkä teen sen tässä piakkoin.

Nämä minun sivujeni ulkoasut alkavat olla jo jonkunsortin vitsi. Tavallaan ne ovatkin jo, koska varmaan ainakin kolme viimeisintä niistä oli tarkoitettu väliaikaisiksi. Ei sillä että tämä nimenomainen olisi minun mielestäni jotenkin erityisen ruma tai jotain, mutta... koivu? En edes muista oliko tämä minun vai Marjan idea. No, sovitaan että tämä on "graafinen" ja "elegantti".

Su 8.6. 2008

Sivu 12, jossa on käytetty copypastea, joka on nyt varmaan teistä joidenkin mielestä kauheaa, mutta se on nyt näin koska minun mielestäni se ei ole kauheaa. Olen yleensä enemmän siistin kuin "persoonallisen" jäljen ystävä. Tai siis tietenkin siisti JA persoonallinen olisi paras vaihtoehto, jos ne eivät sulje tosiaan pois. En oikein tiedä sulkevatko.
Paitsi että hoksasin vasta nyt että ehkä sen ei tarvitsisi olla ihan noin copypaste, olisin voinut tehdä noista hengityshöyryistä erilaiset varsin vähällä vaivalla. Typerä minä. Korjaan kun jaksan.

Ja joo tähän loppuu myös tuo sivellintekstaus. Pirun kivaa oli ja harjoittelulla siitä olisi ehkä voinut saadakin jonkin näköistä, mutta sivellintekstaus käyttäytyy liian arvaamattomasti pienennettäessä. Koolla on näköjään aivan oleellinen merkitys sen luettavuudelle. Puhekuplat aion kyllä edelleen tehdä toiselle paperille, olen saanut siitä aivan älyttömän vaivatonta ja kätevää ja kivaa kun hoksasin ensin miten se kannattaa minun ohjelmallani tehdä. Kiitos Kettunen.

Ja tähän loppuu myös osa muustakin tähän asti käytetyistä käytännöistä piirtämiseen tai skannaamiseen ja tai muokkaamiseen liittyen, mutta kaikkea hienosäätöä en jaksa eritellä. Toivon että paska piirtäminenkin loppuu jossain vaiheessa mutta sitä voi joutua odottamaan.
Leiska vaihtuu onneksi ihan pian.
Ja poistelin vanhoja päivityksiä.

En osaa nyt sanoa milloin voin päivittää seuraavan kerran kun en tiedä miten ison osan kesästäni tulen viettämään samalla paikkakunnalla kuin skannerini. Ilmoitan heti kun tiedän.

Ja minulla oli pääsykokeet ja nyt on loma ja aikaa ja minulla on rankkaa kun en tiedä olenko nero vai idiootti mutta minusta tuntuu että en ole mitään siltä väliltä. Näin by the way.

Su 18.5. 2008

Nyt se sivu 11. Ja voisin kirjoittaa taas romaanin siitä miten kertakaikkisen paska ja epäonnistunut se minusta on mutta todennäköisesti te ette kumminkaan ole samaa mieltä ettekä ymmärrä miksi minä olen tätä mieltä enkä minä puolestani kumminkaan osaa uskoa teidän vastaväitteitänne niin eipä tästä sitten tämän enempää.

Kokeilin tekstata tämän sivun aivan uudella tavalla. Ensinnäkin piirsin puhekuplat kokonaan eri paperille (tähän asti olen tehnyt eri paperille ainoastaan tekstit), tekstasin kokonaan siveltimellä ja skannasin lopuksi koko roskan epätarkalla maskilla (tähän asti olen käyttänyt tarkkaa). Mitä pidätte? Sanokaa ihan mitä vaan. Yritän tässä opetella oman sarjakuvani avulla tekstaamaan mahdollisimman hyvin niin että olisin mahdollisimman hyvä ja kelvollinen tekstaamaan Marjan nykyisiä ja tulevia mestariteoksia. Auttakaa minua kehittymään tässä niin teidän ei tarvitse aikanaan lukea Kirjoituksia ja muita Marjan juttuja kökösti tekstattuina.

Ja voi apua pääsykokeisiin on enää pari hassua viikkoa! En uskalla luvata päivitystä ennen kuin ne ovat ohi, silloin olisi tarkoitus herätä henkiin. Nyt en tunne olevani elossa. Mutta kyllä minä edelleen niihin sähköposteihin silti aion vastata.

Su 11.5. 2008

Joohei nyt olen kovasti pahoillani, mutta en saanutkaan sivua päivitettyä, syystä että luulin olevani kotona koko tämän viikonlopun mutta tulinkin kotiin vasta äsken ja nyt en ryhdy enää päivittämään vaan menen nukkumaan. Päivitän sivun tämän viikon aikana ja pidän siihen asti tuon vanhan päivämäärän kun en tiedä vielä minkä päivän siihen tilalle laittaisin, laitan sen päivitettyäni.

EDIT 12.5.: Joo voi vittu, olisi tuon päivitystekstin päivämäärän sentään voinut tajuta vaihtaa. Korjasin sen nyt.