...siis sarjakuvasivun. Tässä osiossa, jota tutoriaaliksikin voi nimittää, kerron vaihe vaihhelta miten minä sarjakuvaa tuotan. Konsteja saa matkia, sarjakuvaa ei.

Eli. Tältä näyttää työpöytäni aloittaessani (tietenkin ylimääräisestä roinasta siivottuna, krmh).

Pensseleitä on kaksi, mutta usein käytän vain isompaa, temperan 20 -kokoista sivellintä. Olen keinokuitusiveltimen ystävä, koska se on jämäkkä mutta kuitenkin sopivan pehmeä vesiväreille. Keinokuitusivellin menee kuitenkin pilalle noin puolessa vuodessa, joten uusia saa olla ostamassa jatkuvasti. Vesivärit ovat köh köh itse vanhan luonnoslehtiön kansien väliin kokoamani kyhäelmä. Siinä on sekaisin venjalaisia, van kokheja, sminkkejä sun muita, pääsääntöisesti laatuvärejä. Tuo musta hökkyrä on puolestaan mustaa vesiväriä, jonka ostin pari vuotta sitten semmoisena jääkiekon kokoisena ja näköisenä irtovärinä. Kätevä kuin mikä. Sillä minä maalaan Kirjoitukset. Musteella maalaan tummimmat kohdat, siitä myöhemmin. Minula on iso täyttöpullo mustetta, joten sillä kelpaa kyllä lotrata vaikka kallista onkin. Pyyheliinaan puhdistan pensselin maalatessani, obviously. Sarjakuvasivu itse on teipattu pahvialustaan. Pahviin siksi että se on kevyttä (vrt. puuvaneeri) joten sitä on helpo pyöritellä ja siirrellä, teipattu siksi että se hillitsee märän paperin kupruilua ja suoristaa sivun kun se kuivuu. Kupruilun voi estää miltei kokonaan kastelemalla paperi molemmin puolin ennen teippausta. Kirjoitusten kanssa en kuitenkaan tee niin, koska se on piirretty pehmeälle luonnospaperille joka saattaa hajota kokonaan, jos sitä yrittää pingottaa märkänä.

Aa, ja teetä tai kahvia tietenkin. En syö maalatessani mitään, mutta juon sitäkin enemmän. Reilua teetä tuossa (kahvikin useinmiten Reiluna), hieman päiväysvanhaa maitoa seassa. Pensseli tulee usein erehdyksessä kasteltua teemukissa. Puhdistuuhan se toki siinäkin, mutta tee saa pinkantin sävyn... Ai niin, ja radio päällä etten pitkästy,sarjakuvan maalaaminen on tylsää rutiinihommaa. Minusta radiossa parasta ovat juonnot, musiikki on pääsääntöisesti paskaa.

	No niin, tässä on luonnos. Sivu on keskimääristä helpompi- vain neljä ruutua, ei yksityikohtaisia taustoja, ei montaa eri hahmoa (eikä NANAA, onneksi, tosi epäkiitollinen väritettävä), ei liian pientä pränttiä. Luonnos on piirretty joskus toukokuussa, joten tarkastelen vielä luonnosta ja tekstejä kriittisesti ja korjailen niitä. Tämän sivun kohdalla korjailin vain vähän Sarakon kuonoa kolmannessa ruudussa.
	Maalaan suuria, harmaita ja vaaleita alueita. Täysin mustat tai hyvin tummat kohdat sekä hahmot jätän toistaiseksi valkoiseksi. Kun maalaa taustat ensin, ne eivät jää juostenkustun (kuss...tun? kussun?) näköiseksi vaan ne tulee tehtyä huolella, ja kun maalaan hahmot melkein valmista taustaa vasten, voin helposti maalata ne taustasta erottuvaksi. Caeiran kasvot maalaan yleensä myös alkuvaiheessa niiden suuren kontrastin vuoksi: kun tyypillä on valkoiset kasvot, ne eivät tarvitse pohjaväriä. Minun tarvitsee vain varjostaa ne. No, vesiväreille tyypillistä on se, ettei yhdellä maalauskerroksella koskaan pärjää. Keskivertomaalaukseen minä maalaan noin kuusi kerrosta, huolelliseen maalaukseen varmasti noin kymmenen -vähintään. Sarjakuvasivu jää maalausjäljeltään keskiverron alapuolelle (osittain siksi että tulee tussaus), joten taustoihin tulee maalattua noin kolme- ja hahmoihin vähän useampia kerroksia. Kerrokset menevät tietenkin vaaleasta tummaan, eli kerrostaminen on vähän niinkuin hidasta varjostamista. Kerrosten täytyy olla melko tai täysin kuivia ennekuin uuden kerroksen maalaa päälle. Jos kerrostuksen jaksaa tehdä huolella, tuloksena on kauniin läpikuultava maalauspinta. JOs länttää paperille vain yhden tumman alueen ja yrittää saada liu'utukset aikaan levittelemällä sitä, se, no, saattaa onnistua, mutta tulos on parhaimmillaankin yksiulotteinen ja lattea.
	Ja nyt tulevat kuvaan Tummat Värit. Tämä vaihe on sikäli palkitseva, että se antaa osviittaa siitä, miltä sivu tulee lopulta näyttämään. Minä teen suurimman osan tummista alueista musteella, Indian Inkillä, koska se on vesivärimustan kanssa suunnilleen samansävyistä ja - koostumuksellista (ruskeaan vivahtavaa ja mattapintaista). Sarakon ja Caeiran hiukset (niitä ei voi pensselillä ja musteella tehdä vielä liian valmiiksi, länttään niihin vain mustaa niinkuin pohjaväriksi), Caeiran vaatteet, alimman ruudun seinät ja lattiat, Sarakon hansikkaat ja kengät muuttuvat sysimustiksi. Kun ne ovat mustia, niitä on turha yrittää enää vaalennella (lattian kanssa itsepäisesti yritin, mutta katsokaa nyt- ei se hyvältä näytä). Muste jämähtää pensseliin aika tehokkaasti, se kannattaa käyttää hyväkseen. Pensseliä eriasteisesti viruuttamalla saa aikaa kivoja tummia varjostussävyjä, joilla viimeistelen hahmot ja taustat. Mustehan ei liiku enää paperille päästyään, ei edes laimennettuna. Sillä varjostaessa pitää siis olla varovainen.
	Okei! Nyt se on maalattu ja sain kuvan irti pahvista. Voin lakata valokuvaamasta sitä, (olikin ärsyttävää se) ja ruveta skannaamaan näitä työvaiheita. Maalaamisen jälkeen heitän paperin Moonielle, viralliselle tekstaajalleni, joka nykyään taas onnekseni asuu samassa taloudessa taloudellisista ja sosiaalisista syistä (kröh, siis on kämppikseni hän 9__9). En ole ihan varma, miksi alunperin tekstaaminen ja ruuduttaminen ulkoistautui Mooninille, mutta ainakin hän on pirun paljon huolellisempi siinä kuin minä! Minä kustannan hälle työvälineet tuohon hommaan, mikä tarkoittaa tietenkin sitä että hän työskentelee huonoilla ja puutteellisilla välineillä ja epäinhimillisissä työolosuhteissa täysin olemattomalla palkalla... Miksei kukaan boikotoi tuosta hyvästä Kirjoituksia? :D
	Ja sitten minä piirrän tussilla ääriviivat. Ja helvettiin ne jotka yrittävät väittää minulle, että minun pitäisi käyttää sivellintä tai tussiterää koska ne ovat ammattilaisen välineitä ja huopakynät on perseestä ja niitä käyttää vaan piipertäjäamatöörit. Minullakin voi olla asiasta kokemuksia, ja olen saattanut tulla siihen tulokseen että tussiterä hajottaa paperin ja siveltimen jälki latistaa huolella maalatun vesivärin. Eli 0.7 rollaattoria ja satunnaisia pigman ohutkärkisiä tusseja. Mitä nyt penaalista löytyy, kunhan ovat toimivia eivätkä muutu vaaleanpunaiseksi puolessa vuodessa (krmstabilotköh). Tussauksessa ovat hauskinta hiukset, kun pääsee vetämään nopeita, mukavasti kuvaa elävöittäviä viivoja.
	Jäljellä on enää sivun muokkaus koneella, mikä onkin kinkkinen juttu, johtuen noista valokiiloista. Niistä ei tullut niin kivoja kuin ne livenä ovat, mutta parempaan en ohjelmallani tai hermoillani pysty. Kuprut aiheuttavat päänvaivaa, poistelen kaikista näkyvimpiä. Siivoan katuojat (siis ruutuvälit) ja puhekuplat, lisään kontrastia ja sen semmoista. Sitten heitän sivun nettiin ja tadaa! Alkaa uuden sivun työstäminen.